Hei. Mä tajusin tänään, että mulla ei ole ketään, kenelle jutella. Ehkä tämä toimii. Ahdistaa, väsyttää. Mä en halua nukkua, koska näen koko ajan vain painajaisia. Olen 26v, 3 lapsen äiti. Naimisissa, mies huomaa, ettei kaikki ole hyvin, mutten halua kuormittaa häntä, kun en tiedä itsekään mikä on. Mä olen kaikille se, joka kuuntelee ja jaksaa, muidenkin murheet. Mä olen se, joka ei koskaan itke, vaan jaksaa aina. Kenellekään ei tule edes mieleen, että mä en jaksaisi.
Menin tänään töihin, ahdistus nousi kurkkuun jo heti, kun väänsi avainta ovessa. Nyt makaan kotona sohvalla, töiden jälkeen olin niin poikki, että vaan nukahdin. Tuntuu, että tätä kirjoittaessa jo pala nousee kurkkuun. Sairastin masennuksen, teininä. Olin sairaslomalla pitkään silloin eikä millään tuntunut olevan merkitystä, missään ei ollut järkeä. Nyt, elän vain lapsilleni, miehelleni ja ystäville. Yksi lapsistani on kehitysvammainen, joten vapaa-aika menee omaishoitajana.
En tiedä, lukeeko tätä kukaan, enkä jaksa välittää. Kirjoitan vain, miltä musta tuntuu. Toivon, että tämä helpottaa omaa oloani. Edes vähän. Jatka artikkeliin Onks pakko, jos ei vaan jaksa?